Näytetään tekstit, joissa on tunniste bioenergia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste bioenergia. Näytä kaikki tekstit

torstai 24. marraskuuta 2016

Kainuun tulevaisuus on jälleen metsässä

Kainuun metstäbiotalouden kasvuohjelmassa on kartoitettu maakunnan mahdollisuudet. Kasvuohjelman tavoitteena on 1 300 uutta työpaikkaa vuoteen 2020 mennessä. Kantavana ajatuksena on, että Kainuusta voidaan hakata huomattavasti nykyistä enemmän puuta. Lisäksi puu pitää pystyä jalostamaan omalla alueella nykyistä pidemmälle.

Kainuussa pyritään olemaan kärkijoukoissa, jotta mahdollisuudet eivät mene ohi suun.

Arvio Kainuun kestävästä hakkuusta on 4,8 miljoonaa kuutiota vuodessa. Maakunnan metsät kasvavat tällä hetkellä 6,9 miljoonaa kuutiota vuodessa.

Nyt vuosittainen hakkuumäärä on kolmen miljoonan kuution tienoilla. Metsien käyttöä on mahdollista lisätä 50 prosentilla. Tällä hetkellä Kainuun metsäkauppaa hidastaa pieni kysyntä ja alhaiset hinnat.

Paltamoon suunniteltu biotuotelaitos lisäisi paikallista kysyntää 2,5 miljoonalla vuosittaisella kuutiolla.

Kainuussa vuosittain hakatusta kolmesta miljoonasta kuutiosta jää maakuntaan jalostettavaksi 1,2 miljoonaa kuutiota puuta. Aluetalouteen jää vain murto-osa puun potentiaalisesta arvosta.

Paltamon biotuotetehdas olisi keskeinen lisäarvon tuoja, sillä suunnitelmana on tehdä sellusta mm tekstiili- ja komposiittiteollisuuden tuotteita.

St1:n Renforsin Rantaan suunniteltu 50 miljoonan litran bioetanolia vuodessa tuottava tehdas  sopisi aluetalouden kehittäjien kaavailuihin kuin nenä päähän.

Oletuksena on myös, että Kuhmon Kantolan alueesta kehittyy johtava puurakentamisen keskittymä ja Kainuu profiloituu biotalouden mallimaakunnaksi.

Oulun yliopisto suunnittelee Kajaaniin biojalostuksen professuuria, joka toisi Kainuuseen professorin ja 3 - 4 henkisen tutkimusryhmän.

Paikallista tutkimusta on tulossa Kainuun kärkialalle, jos rahoitus saadaan kerättyä.

Lähde: KS 10.11.2016



'

tiistai 21. syyskuuta 2010

Mikroduunia energiatehokkuuden lisäämiseksi

energialaitos
Päivänpaisteella pärjää Pohjolassakin kesäkuumalla, mutta yli puolet vuodesta tarvitsemme lähi- ja kaukolämpöä sekä työpaikoille että koteihin.

Energiaintensiivisellä Suomella on paljon ekoälyenergia-osaamista. Meillä ei olisi kanttia asua maassamme ilman monipuolista energiahallintaa.

Biopuolella olemme olleet hakoja metsäteollisuuden sivuvirtojen hyödyntäjänä kauan.

Uusi mahdollisuus syntyy hajautetun energian ja ympäristöteknologian keinoin Venäjällä, Kiinassa, Aasiassa, Afrikassa jne. Biomassalla pystymme tuottamaan sekä kylmää että paikallista sähköä.

Teollisuuden edustajat houkuteltava mukaan mikroduunikeskusteluun

Digital Villages valjastetaan Biokasvuympäristö -projektissa kokoavaksi voimaksi. Digitaalisuus on työkalu, jolla muut eko- ja elämyspalikat kootaan hyvää elämää tarjoavaksi kokonaisuudeksi.

Digital Villages yhdistää ihmisen kokoisen elävän kylän, joka hyödyntää hajautettua energiantuotantoa, lähiruokaa, etätyötä ja tukee mikroduunaamista energiaintensiivisyyden lisäämiseksi.

Energiaintensiivisen ja ekologisen ihanneyhteiskunnan käsikirjoitus hakee vielä täytettä aukkopaikkoihinsa. Lupasin itselleni, että kokoan harsomaista kuviota ja parsin tätä eheämmäksi uusilla mikrokommenteilla.

Hiomme iTraining, iTrading, Mikroduuni ja 5T työkaluja ja tarkoituksenamme on tulla kaapista ulos sovellusten kanssa ulkoilmoihin syksyn kuluessa.

Palaan näihin asioihin tulevien viikkojen aikana. Päivitämme nuotteja (comparing notes) ja mietimme seuraavaa siirtoa. Sydneyssä asuvan veljeni kanssa olemme tehneet pienimuotoisia testiajoja, mutta lisää näistä julkaistaan syksyn kuluessa.

maanantai 19. huhtikuuta 2010

Valtavan kokemuksen ja osaamisen hyödyntäminen

woman_hvk_2003Tee tämä työ, mutta älä käytä siihen aikaa, on melko tyypillinen pienyrityksen toimeksianto. Pienten yritysten kaupallistaminen ja brändääminen on kuitenkin vaativaa työtä, koska yleensä lähtökohtana on nollatason tunnettuus.

- Tunnettuuden luominen

- Nosteen aikaansaaminen

- Asiakassuhteiden syventäminen

sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Teollisten palvelujen vienti

01022010104

Heitän tähän merta edemmäs kalaan -esimerkin Venäjältä, jossa kaukolämpöverkkojen siirtohävikit ovat 60 % verrattuna Suomen alle 10 %. Jos nämä hot-spotit olisivat verkossa teknologiatoimittajien nähtävissä, avoimen datan pohjalta visuaalisesti saatavissa, olisi energia-alan yrityksillä helpompaa tarttua "vuotoihin".

Kartoitukset, energiatehokkuusanalyysit, vuotokohtien määrittelyt on joka tapauksessa tehtävä. Tehdään tästä yhdessä venäläisten kanssa avoin karttatietojärjestelmä, jotta ratkaisun toimittajat pääsevät tarjouksia tekemään ja ratkaisuja laatimaan.

Venäjällä olisi tarvetta noin 50 000 hajautetun energian tuotannon laitokselle (1-10 MW). Tarvekartta, budjetti ja aikataulu helpottaisi operaation toteuttamista. Työmaata kunnossapidossa, energiatehokkuuden lisäämisessä ja uudisrakentamisessa riittäisi meille ja muille kymmeniksi vuosiksi.

Energiatehokkuuden lisääminen mahdollistaisi öljyn ja kaasun viennin lisäämisen ja vientitulojen kasvattamisen. Suomalaisilla olisi teknistä osaamista, mutta näin ison elefantin syömiseen tarvittaisiin jonkinlainen makupalasuositus, jonka mieluusti näkisin visuaalisena, karttapohjaisena ja vaikka tähtiluokituksella KUUMA VIILEE KYLMÄ. Kuumat nostettaisiin investointipyramidin huipulle. Lisäisin myös näytön RAHOITUKSESTA.

Alla oleva ilmoituksen jälkeen on tehtävä miljoonasti jalkatyötä ennen kuin kohteet löytyvät. Tietoa varmasti on, kun prosenteistakin pystytään puhumaan ja investointitarpeetkin tiedetään. Kolkyt miljardia olisi ihan siisti diili.

”Energiansäästöön käytetään Venäjällä 30 miljardia dollaria vuoteen 2015 mennessä. Hyvät suomalaisyritykset, kutsun teitä näille markkinoille, jotka ovat hyvin suuret ja hyvin maksukykyiset”, ministeri Sergei I. Shmatko maanitteli viime viikolla kaksipäiväisen Suomi-vierailun yhteydessä.

PS: vastaavanlaisia tarpeita on myös Suomessa, mutta tuossa olisi haastetta muutamaksi kymmeneksi vuodeksi.

keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Bioenergian tuotantoa ja käyttöä koskeva neuvonta

Bioenergian tuotantoa ja käyttöä koskevan neuvonnan ja yrityksille suunnattujen asiantuntijapalveluiden tarve on ilmeinen. Aihepiiriä koskevaa valtakunnallista neuvontaa ja sen
rahoitusta tulee vahvistaa ja saada kestävämmälle pohjalle.
  1. Toteutan neuvontaa kirjoittamalla aiheesta
  2. Meillä on CHP 1 - 10 MW laitosten sähköntuotannosta uutta tietoa
Metsäenergianeuvontaa on hoidettu EU-osarahoitteisten hankkeiden puitteissa metsäkeskuksissa. Edellisen ohjelmakauden päättyessä metsäkeskusten resurssit metsäenergianeuvontaan ovat kuitenkin huomattavasti heikentyneet.
  1. Logistiikan modernisaation on tarjolla uusia ratkaisuja
  2. Verkottuminen ja sosiaalinen media parantaisi yhteistyön saumattomuutta
Metsäenergianeuvonnan jatkuvuuden turvaamiseksi se tulisi jatkossa sisällyttää metsäkeskusten valtionaputoimintaan. Uutena elementtinä energianeuvonnassa on myös tulevan maatalouden energiaohjelman (MENO) toimeenpano ja siihen liittyvä energiakatselmustoiminta.
  1. Metsäenergian kerääminen on suuri haaste
  2. Kivien ja mullan poistaminen kannoista vaatii ravistelua
Tämä ja maatiloilla mahdollisesti tehtävä peltopohjaisen bioenergian tuotanto ja käyttö vaatii neuvonnalta laaja-alaista otetta. Maatiloille tulisikin tarjota energianeuvontaa, jossa otettaisiin huomioon tila ja siellä harjoitettava maaja metsätalous kokonaisuutena.
  1. Teknologia ja käyttö ovat kaukan toisistaan
  2. Osaamisen siirrossa voidaan hyödyntään sosiaalista mediaa
  3. UCC = unified communication and collaboration
Energianeuvonnan ja yritysten asiantuntijapalveluiden tehostamisen tavoitteena on tehostaa
maa- ja metsätalouden hallinnonalan toimijoiden energiankäyttöä ja -säästöä mm.
avustamalla ja neuvomalla tiloja energiakatselmusten teossa sekä tilakohtaisten bioenergian
tuotantoon ja käyttöön liittyvien kysymysten ratkaisemisessa. Neuvonta kattaisi myös
pienimuotoisen uusiutuvan energian tuotantoon ja käyttöön liittyvän yrittäjyyden kehittämisessä maaseudulla.
  1. Energiakatselmukset
  2. Energian käyttö
  3. Sahat (prosessilämpö)
  4. Puutarhat (kasvihuonelämpö)
  5. Pienet yhteisöt (lähilämpö)

sunnuntai 1. heinäkuuta 2007

Bioenergiablogit harvinaisia

Bioenergiablogit harvinaisia

Suomalaisia bioenergiasta kirjoittavia on vähän. Aihe kiinnostaa tietenkin pientä joukkoa. On olemassa keskustelufoorumeita. Tulen analysoimaan niiden sisältöä.

Onko meillä aitoa keskustelua bioenergiasta ja biopohjaisesta taloudesta? Millaisia mahdollisuuksia bioenergia tarjoaa?

Eurooppalaisessa keskustelussa korostuu bioenergian ja maaseudun hajautetun energiatarpeen tyydyttäminen. Bioenergian prosenttiosuuksista taitetaan peistä, ennusteita tehdään. Ilmeisesti Suomi on tilastojen valossa varsin suuri bioenergian tuottaja ja lisäys ehkä on enää kokonaisenergiatarpeeseen nähden marginaalista.

Pk-yrityksille bioenergiateknologia on mielenkiintoinen toimiala. Täällä on hyvät edellytykset testata uusia laite- ja laitosratkaisuja.

keskiviikko 21. helmikuuta 2007

Bioenergia

Bioenergia on nousemassa uudelleen mielenkiinnon kohteeksi. Uusia laiteratkaisuja tehdään ja poliitikot ovat innostuneita asiasta. Ympäristöteknologian noususta toivotaan uudenlaista tukijalkaa Suomen taloudelle. Bioenergiaosaamista meillä on, mutta osaammeko viedä sitä riittävän tarmokkaasti. Pohdiskelen tätä posteissani lähiaikoina.

lauantai 10. helmikuuta 2007

Biodiesel

Neste Oilin yhteishanke biodieseljalostamon rakentamiseksi ranskalaisen öljy-yhtiön Totalin kanssa keskeytettiin, koska investointikustannukset olivat nousemassa liian suuriksi. Nesteen biodieseljuna kulkee kuitenkin raiteillaan, ja yhtiö odottaa biodieselistä merkittävää liiketoimintaa jo ensi vuonna. Jatkossa yhtiö joutuu kuitenkin laajentamaan biopolttoaineiden raaka-ainevalikoimaa puun suuntaan.

Neste arvioi, että biodieselistä kehittyy merkittävää liiketoimintaa vuoden 2008 aikana. Kysymys biopolttoaineiden riittävyydestä askarruttaa. Neste aikoo kehittää tekniikkaa, joka laajentaa polttoainepohjaa. Puujäte ja hakkuutähteet ovat tähtäimessä. Nesteen ensimmäinen laitos käynnistyy vuonna 2008 ja toinen 2009.

Biodiesel pysynee otsikoissa. Bioenergiaan ja energiaan liittyvät asiat ovat teollisuuden kannalta tärkeitä. Keskustelu lisäydinvoimasta, kuudennesta ydinvoimalaitoksesta jatkuu. On arvioitu, että sitäkään ei tultaisi rakentamaan Loviisaan. Rahoittajat haluavat sen muualle. Loviisan kohtalo riippuu valtion rahoitusosuudesta. Ilmeisesti Fortumin markkinaosuuden ei halutan nykyistä suuremmaksi. Kilpailun turvaaminen olisi viemässä kuudetta ydinvoimalaitosta länsirannikolle.

tiistai 6. helmikuuta 2007

Nordautomation

Nordautomation toimii Kristiinankaupungissa. Yritys hakee Projektipäällikköä, NORDAUTOMATION OY, Kristiinankaupunki. Nordautomation on kasvava yritys.

"Nordautomation Oy:n toiminta on kasvamassa ja laajentumassa mekaanisen puunjalostuksen laitteistojen lisäksi uusille tuotealueille. Tuotekehitystyömme on tuottanut biopolttoaineiden hyödyntämiseen entistä tehokkaampia, taloudellisimpia ja ekologisempia laiteratkaisuja. Innovaatiomme ovat herättäneet myös ulkomaista kiinnostusta. Haemme nyt kaupallisesti suuntautunutta projektipäällikköä. Etsimme kovan luokan tekijää uuden tuotesarjan projektijohtoon ja markkinointiin. Teknisen ja/tai kaupallisen koulutuksen lisäksi hankitut kokemukset vastaavista tehtävistä sekä uusien tuotteiden markkinoille tuomisesta ovat eduksi. Kansainvälisen toimintaympäristön vuoksi sujuva ruotsin ja englannin kielen taito on tarpeen."
  • Tehtävä edellyttää Office-ohjelmistojen hallintaa.
  • WWW-osoite http://www.nordautomation.fi
  • Yhteystiedot Toimitusjohtaja Pauli Ojala,
  • Puh: 06-2203500 tai 040-5512901,
  • Sähköposti: pauli.ojala(at)nordautomation.fi
  • Työpaikan osoite: Hevoshaantie 5, 64100 KRISTIINANKAUPUNKI