lauantai 10. helmikuuta 2007

Biodiesel

Neste Oilin yhteishanke biodieseljalostamon rakentamiseksi ranskalaisen öljy-yhtiön Totalin kanssa keskeytettiin, koska investointikustannukset olivat nousemassa liian suuriksi. Nesteen biodieseljuna kulkee kuitenkin raiteillaan, ja yhtiö odottaa biodieselistä merkittävää liiketoimintaa jo ensi vuonna. Jatkossa yhtiö joutuu kuitenkin laajentamaan biopolttoaineiden raaka-ainevalikoimaa puun suuntaan.

Neste arvioi, että biodieselistä kehittyy merkittävää liiketoimintaa vuoden 2008 aikana. Kysymys biopolttoaineiden riittävyydestä askarruttaa. Neste aikoo kehittää tekniikkaa, joka laajentaa polttoainepohjaa. Puujäte ja hakkuutähteet ovat tähtäimessä. Nesteen ensimmäinen laitos käynnistyy vuonna 2008 ja toinen 2009.

Biodiesel pysynee otsikoissa. Bioenergiaan ja energiaan liittyvät asiat ovat teollisuuden kannalta tärkeitä. Keskustelu lisäydinvoimasta, kuudennesta ydinvoimalaitoksesta jatkuu. On arvioitu, että sitäkään ei tultaisi rakentamaan Loviisaan. Rahoittajat haluavat sen muualle. Loviisan kohtalo riippuu valtion rahoitusosuudesta. Ilmeisesti Fortumin markkinaosuuden ei halutan nykyistä suuremmaksi. Kilpailun turvaaminen olisi viemässä kuudetta ydinvoimalaitosta länsirannikolle.

Ei kommentteja: