Näytetään tekstit, joissa on tunniste taide. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste taide. Näytä kaikki tekstit

maanantai 19. huhtikuuta 2010

Kauneusihanteista ja mikroduunista

buzz 011Kauneusihanteistani ei löydy liika nättejä luonnoksia, hahmotelmia, valmiita töitä ja installaatioita. Perinteisen markkinaviestinnän keinovalikoimaa ei tahdo käyttää, koska silloin tylsistyisin ja menettäisin luottamuksen itseeni

Kehitän kirjoituksissani hienoja tavoitteita, jotka rönsyilevät hurjasti, tekstimassoihin upotan salaa outoja, rumia, rosoisia, haavoittuneita, keskeneräisiä, kummallisen ja ihmeellisiä virityksiä.

Kummajaiset ja örvelöt eivät näyttäydy sosiaalisesti salonkikelpoisina. Haluan niiden avulla kehittää kohti kummallisuutta opastavaa viestintää. Lopputuloksesta ei silloin saa pitää tarkkaa kirjanpitoa, koska ilmaisutaseeseen tulee vain pitkiä miinuksia.

En ole maalannut porsliinikukkia sileälle pinnalle. Jutuissani käytän piirroksia, jotka ensin luonnostelen jäte-, kierrätys- ja käärepaperille, jotka antavat tiedostoille ja teoksille suloisen rosoisen pinnan. E71-kameralla pystyn hälventämään aitouden vaikutelmaa ja kuvankäsitellyllä syntyy vaivattomasti lopullinen julkaistava kuva.

videokertomuksilla ei ole alkua, loppua tai sisältöä

Toivon, että katsojat ja lukijat ajautuvat hauskoihin tulkintoihin hahmojen ja esineiden varjossa. Tein parikymmentä vuotta takaperin viivapiirroksia faksien koristeeksi; monet niistä oli hiuskarvan varassa epäonnistua. Valokuvissakaan en silloin tähdännyt normaaliin kauneusihanteeseen. Metsästin kummia aiheita. Halusin lähestyä todellisuutta marginaalista.

Puhdas, valoisa ja kaunis eivät kuvaile maailman symboliikkaa. Ihmeelliset sovellukset ja outous miellyttävät minua. Haluan kokeilla ja etsiä uusia omituisia tulkintoja varjoisilta kujilta. On rohkeasti mentävä lähemmäs aihetta. Usein etäännyn olennaisesta niin kauas, etten saa sanotuksi yhtään mitään. Nollaviestintää on pakko harjoitella, koska muuten epäonnistuu myös, silloin kun haluaisi välittää jonkun sanoman.

Yhtenä soossina, takkuisena, kaikkea problematisoivana, hiukan hölmönä, avuttomana, oudot hahmot elokuvissani: keräilen fiktiivisiä hahmoja arkitodellisuudesta, joka eivät kerro elokuvan tekijöiden ambitioista yhtään mitään.

Taiteilijat eivät ole itsenäisiä neroja, sosiaalisessa mediassakin teemme ryhmätyötä. Yhden ihmisen panoksella emme pötkisi kovinkaan pitkälle. Tekijän lisäksi prosessin osallistuu lukija, näkijä, katsoja, joka rakentaa teoksen valmiiksi tulkinnoillaan. Vasta silloin tapahtuu puolivalmiin loppuun saattaminen.

Renessanssin aikana suuret taiteilijat tekivät paljon yhteistyötä. Käsityö oli kunniassa, kun he valmistivat suuria tilaustöitä kirkolle ja mesenaateille.

perjantai 19. maaliskuuta 2010

Paikallispurkki, sisältötuotanto, pienuuden ekonomia

15022010436

Haluaisin piirtää, maalata ja kirjoittaa esille asioita sellaisina kuin minä yhteiskunnan näen. 

Moni asia on jäänyt toteutumatta ajanpuutteen takia. Luin äsken muistiinpanoja meksikolaisesta Frida Kahlosta. Muistan hänet jännittävästä dokumentista, joka näytettiin telkkarissa viime vuoden puolella

Frida Kahlo (6. heinäkuuta 1907 Coyoacán, Meksiko13. heinäkuuta 1954 Coyoacán, Meksiko) oli meksikolainen taidemaalari, joka tunnettiin tuskaa, kuoleman läsnäoloa ja elon pimeää puolta ilmaisevista maalauksistaan. Kahlo maalasi laajan sarjan inhorealistisia omakuvia. Hän käytti voimakkaita värejä tyylillä, joka oli saanut vaikutteita Meksikon alkuperäiskansojen kulttuurista, mutta hänen tyylissään oli myös eurooppalaisia vaikutteita realismista, symbolismista ja surrealismista.

  • Frida oli kuvauksellinen, herkkä, kaunis
  • Oli niin järisyttävän uusi asia, miten hän ryhtyi kuvaamaan itseään
  • Oli tavattoman outoa, että nainen otti niin vahvan otteen omasta ruumistaan
  • Hän herätti outoja ajatuksia
  • Taidemaailman ihmelapsi Diego Rivera ja Frida Kahlo elivät myrskyisää yhteiselämää
  • Ei hän aina nauttinut vapaudestaan
  • Frida palasi siniseen taloon
     

keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Ranskassa opin ymmärtämään sarjakuvaa

tytteli_650

Ranskassa opin ymmärtämään, että on muutakin sarjakuvaa kuin Aku Ankka, Pecos Bill, Tex Willer ja Taika-Jim.

Anguéleme, ranskalaisen sarjakuvan pääkaupunki, sijaitsee Länsi-Ranskassa ja tammikuussa siellä on suuret sarjakuvakemut.

Sarjakuva on kuudessakymmenessä vuodessa kehittynyt moneen suuntaan. On pahuutta, kauheutta, sci-fiä, pornoa ja kovan luokan taidetta.

Sarjakuvataiteilijat ovat piirtäneet uusia versioita lapsuutensa sankareista. Tarzan näyttää Matti Hagelbergin teoksissa aivan toisenlaiselta. Uuden ajan tyypit eivät ole realistisia lihaskimppuja, mutta saattavat kommunikoida Jeesuksen kanssa.

Sarjakuva on entistä poliittisempaa. Se on muuttunut käsitteellisemmäksi taiteeksi. Jotkut sarjakuvat päätyvät nykyään taidemuseoihin.

Monet nuoret piirtäjät unelmoivat sarjakuvapiirtäjän urasta, mutta kaikilla ei ole välttämättä mitään sanottavaa. Piirtämisen taito ei vielä riitä, jollei ole viestiä.

  • Naiset tekevät tuloaan
  • Aikaisemmin sarjakuva oli maskuliininen maailma
  • Nuoret naistaitelijat ovat lukeneet sarjakuvaa radikaalisti väärin
  • Seurauksena on tulkintojen ja näkökulmien muutos
  • Sarjakuvien tuotanto on eurooppalaisittainkin pienten piirien toimintaa
  • Sarjakuvien suosio kasvaa edelleen
  • Lamasta huolimatta Ranskassa myytiin enemmän sarjakuvia kuin aikaisemmin
  • Runouden vaarana on, ettei kukaan lue sitä

maanantai 26. lokakuuta 2009

Käsitetaide

Sellaista ei ole tapahtunut pitkään aikaan. Sosiaalinen yhteys mahdollistaa välttämään taiteen institutionalisoitumista. Kollektiivisessa on vaaransa. Ehkä vain teemme yhteistyötä jonkun hepun kanssa. Kummalliset ja oudot yhteistyömuodot voivat viedä eteenpäin.

Ei meidän tarvitse herättää ketään. Taiteen maailma ja materiaalinen maailma lähestyvät toisiaan. Kukaan ei aidosti kuuntele meitä, koska liikumme epämukavuusalueella. Paskat minä välitän poliittisista strategioista.

Elämä jatkuu: turvaa ja elämyksellisyyttä kaivataan. Tarjoan erilaisia ajatuksia. Kirjamessuilla kassakoneet kilisivät. Ilmiö on tuttu aikaisempien lamojen ajoilta: kirja tuo turvaa.