Juttelin tänään pitkän tovin etelässä toimivan yrittäjän kanssa projektitsunamista ja verkostohankkeista, jotka syövät kaiken ylimääräisen ajan. Projektit tarjoavat yrittäjille herttaisempaa tulevaisuutta osallistuttamalla heitä turhanpäiväisiin hankkeisiin, jotka varastavat vain työaikaa ja vaikeuttavat keskittymistä olennaiseen.
Projektiviidakon vaihtoehdoista ovat sähköpostit täynnä joka ilta. Tarjolla on verkostoja joka lähtöön. “Meitä vedetään narun perässä ja yökaudet joutuu tekemään varsinaisia töitä, kun päivä menee projektipalavereissa”, yrittäjä toteaa.
Haja-asutusalueella asuva joutuu ensin ajamaan pari tuntia suuntaansa kuullakseen tutuksi käyneitä jorinoita samoista asioista. Projektien vetäjät lupaavat ummet ja lammet, jos “lähtee aidosti mukaan osallistumaan”, mutta yrittäjän saalis on aina kaukaisessa tulevaisuudessa. Projektin välitön hyöty menee järjestelevälle organisaatiolle.
“En enää jaksa juosta kokouksissa, mieluummin panostaisin vaikka puutarhan hoitoon”, yrittäjä kertoo, joka osti toiseksi koneeksi läppärin, että kokouksissa ehtisi tekemään jotain, kun luennot ja powerpointit käyvät puisiksi.
Sähköpostilaatikkoon tulvii uusia hankeaihioita, sosiaalisen median työkaluja ei osata käyttää. Facebookit ja Twitterit on opetettu, mutta projektirumban ydin on yhä siinä, että pitää olla livenä paikan päällä.
Tekstejä tuottava sosiodraaman taitaja, viihdyttäjä ja sisältötuottaja on ymmällään: “Miten tämä on tällaiseksi mennyt? En minä uudesta tekniikasta huolimatta ehdi hoitamaan perustehtävääni ollenkaan, kun vanhat ja uudet työskentelytavat eriytyvät erillisiksi saarekkeiksi.”
On opittava sanomaan ei ja tekemään töitä avoimissa verkoissa. Kainuusta katsoen “EI ONNISTU” on kaksin verroin helpompaa. Täältä on vaikea lähteä jokaisiin kissanristiäisiin; etäisyyden takia on helppo sanoa “ei, en ehdi, ei ole aikaa”.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti