maanantai 24. marraskuuta 2008

Jos Innovaatiotoiminta olisi kymmenen kertaa helpompaa

Oululainen Elektrobit on viidessä vuodessa sijoittanut yli 100 miljoonaa euroa tuotekehitykseen. Muistelen, että Applen iPhone kehitys maksoi tuon verran. Elektrobitin kunnianhimoisena tavoitteena oli oman älypuhelimen lanseeraaminen.
  1. Oma älypuhelin
  2. Wimax tuotekehitystyö (syyskuussa 2008 suuria alaskirjauksia Wireless-liiketoiminnassa)
  3. Softaa autoteollisuudelle
Pörssilistatulla Elektrobitillä on edelleen, tappioputkestaan huolimatta, kassassa rahaa. Vuoden 2006 lopussa kassavarat olivat 125 miljoonaa euroa ja syyskuussa 2009 rahaa oli kirstun pohjalla vielä 67 miljoonaa euroa.
Elektrobit Oyj (brändinimi EB) on oululainen yritys, jonka toiminta liittyy langattomaan tietoliikenteeseen ja auto-ohjelmistoihin. Yrityksellä on omia tuotteita, joiden lisäksi se tarjoaa asiakkaille erilaisia tuote- ja järjestelmäratkaisuja sekä suunnittelupalveluja.
Yhtiön palveluksessa on noin 1 700 henkilöä 7 eri maassa (2007 lukuja Wikipediasta). EB muodostuu kahdesta liiketoimintasegmentistä, langaton tietoliikenne ja auto-ohjelmistot.
Kahden viime vuoden aikana kassavirta on kääntynyt 52 miljoonaa euroa negatiiviseksi. Kovin ja kallein takaisku on ilmeisesti omasta älypuhelinhaaveesta luopuminen. Uuden puhelinmallin tuotekehitykseen pitänee panostaa 30 – 50 – 100 miljoonaa euroa.
  1. Miksi Apple onnistui?
  2. Mikä esti Elektrobitin älypuhelimen onnistumisen?
  3. Riskinottovalmiutta Elektrobitillä on ollut
  4. Panostuksesta huolimatta luisi jatkuu
Tuotekehitys on jännää ja suomalaisille teknologiayrityksille rakasta puuhaa. Kaupallisten innovaatioiden aikaansaaminen on kuitenkin huisin paljon vaikeampaa.
Lähes velattomalla Elektrobitillä on edelleen noin 130 miljoonaa omia pääomia. Yhtiö kestää nykyistä 30 miljoonan euron tappiotasoa muutaman vuoden.
  • Elektrobitin suuromistaja, oululainen Juha Hulkko (luo yhtiön päälinjat)
  • Toimitusjohtaja Pertti Korhonen (ex-nokialainen)
  • Hallituksen ex-puheenjohtaja J.T. Bergqvist (ex-nokialainen)
Elketrobit ja oululainen JOT Automation menivät yhteen kuusi vuotta siteen (2002). Fuusion jälkeen EB:n toiminalle on etsitty uutta suuntaa. Nykyisen johdon aikana yritys on liukunut yhä jyrkempään alamäkeen. Lisätietoja muutoksista saadaan tällä viikolla.
Elektrobitin markkina-arvo on kolmessa vuodessa pudonnut 300 miljoonasta eurosta 52 miljoonaan euroon.
  • IT-miljonääri Juha Hulkko omistaa viidenneksen yhtiöstä (20 %)
  • Hulkon sakepotin arvo on laskenut 60 miljoonasta eurosta 20 miljoonaan euroon
  • Bergqvist omistaa myös Elektrobitiä
”EB:n hallituksen puheenjohtaja on vuoden 2006 alusta ollut J.T. Bergqvist. Yhtiön toimitusjohtajana toimii Pertti Korhonen. Vuoden 2007 liikevaihto oli 144,3 miljoonaa euroa (182 milj. euroa vuonna 2006). Yhtiön osake on noteerattu Helsingin pörssin päälistalla vuodesta 1998. Yhtiöllä oli 28 443 rekisteröityä osakkeenomistajaa (31. joulukuuta 2007). Suurin omistaja on Juha Hulkko 21,3 % omistuksellaan (31.12.2007)”, tietää Wikipedia.
Vilkaisin silkasta uteliaisuudesta Suomi24 keskustelua Elektrobitistä.
Moi,
Onko tietoo minkälainen paikka työantajana?
Onko kilpailukykyinen palkkataso?
Onko ilmapiiri hyvä vai huono?
Onko parempi vai huonompi kuin Nokia?
Mieluiten kommentit nykyiseltä/entiseltä elektrobittiläiseltä.
Kiitos!
  • Suomi24 keskustelee kommenteista valitsin tämän: ”aika tyypillinen suomalainen it-alan alihankintafirma?”
  • Oma teoriani ”hyästä ilmapiiristä” innovaatioita synnyttävänä ympäristönä ja tuloksentekijänä saa vettä niskaan tässä kommentissa.
  • The ebway! ei myöskään anna rohkaisevaa kuvaa
  • Tuskin tässä on vielä koko totuutta. Suomalainen IT-teollisuus kaipaa uusia onnistujia. Mikä neuvoksi? Onko kellään tietoa paremmista toimintamalleista? Elektrobitillä ja oululaisilla innovaattoreilla on takana hienoja menestystarinoita. Miksi Oulun ihme ei toimi 2000-luvulla?
Lähetä kommentti