maanantai 28. helmikuuta 2011

Viattomuuden museosta luettelo

Löysin viattomuuden museosta luettelon mikroduuneista, joita kukaan ei ole vielä vienyt avoimeen ja julkiseen tietokantaan.

Moikkasin museohankkeessa toimivaa virallista keräiljää, joka etsii muistokuvia ja pätkiä sieltä täältä, jotka lisätään puutteelliseen ja tarkoituksettomaan listaan.

Kadonnutta aikaa etsivä tiedemies rantautui kalasatamaan: tutkiva katse seurasi kauppiasta, joka laittoi niljakkaita meren antimia tarjolle myyntitiskille.

Kotirouvat saattoivat katseillaan valmistaa illallista meren herkuista ostoslistaan katsomatta. Heidän tapansa katsella maailmaa nojautui realistiseen perinteeseen.

Kohtaaminen laukkumiehen kanssa muutti kaiken. Hän ei yllätyksekseni ahdistuneesti valvonut pelkästään omia etujaan. Hänelle riitti mielenkiintoa osallistua tulevan maailman luomiseeen, jossa pienet viattomat tehtävät olivat verovapaita tekijöilleen.

Pohjaton itsetyytyväisyys vaivasi hemmoteltua yläluokkaa, jolle demonstraatiostamme ei ollut mitään hyötyä. Siirryimme tuttavani kanssa Johto-kahvilaan, jossa keskustelumme kangerteli sujuvasti seuraavaan ongelmakohtaan.

Yhteiskunnallisten kipukohtien realistinen visualisointi auttoi välttämään traagisia loppukohtauksia huvittavissa näytelmissä.

Moni meistä sijoittaisi valtiolliset vaikeudet pieneen äänieristettyyn lintuhäkkiin, josta piipitys ei kuulu.

Historialliset esineet muistuttavat tärkeistä tapahtumista, joista ei ole julkisuudessa puhuttu aiheiden pienuuden, näkymättömyyden tai merkityksettömyyden takia.

Tunne siitä, että maailma rakentuu suurista asioista väistyi optikolla käynnin jälkeen. Pienten tehtävien himohamstraajat kokoontuivat korpihotelliin kehittämään jäsenneltyä ja harmoonista tarinaa, jolla epätyypillset tehtävät vangittiin hienostuneeseen, mikro-ongelmien haltuunottoa edistävään suunnitelmaan. Sitä kutsuttiin paremman puutteessa hautomoksi.

Mennyttä aikaa, jota ei enää ole, kuvailin vanhassa vahakantisissa vihkoissa. Niitä on runsaasti kirjahyllyjen alimmilla hyllyillä. Muistiinpanoni kiertävät usein kaukaa raakaa realismia, koska parhaat ideat ovat pieniä ja viihtyvät pölypunkkien tavoin lattiatasolla.

Unenomaisessa maisemassa raunioituneet tietojärjestelmät törröttävät käyttökelvottomina, kun eivät osaa käsitellä kiistanalaisia toimeksiantoja.

Elokuvissa, pinnan alla viihtyvä kummallisuus tarjoaa kerronnallisia jännitteitä tottuneellekin rainan tekjiälle.

Virtuaaliset kuvat auttavat irtautumaan modernismin paineista.

Ryhdyn heärttyäni miettimään tarinallisuutta. Elokuvakohtauksessa kaikki on puhuttu valmiiksi. Tarinaan lisään vielä katsauksen mustiin tilastoihin kello 07:45.
Lähetä kommentti