Kurre, terve ja onnellista uutta vuotta 2005.
Kirjoitan sinulle sinisten ajatusten Kaninuusta, Veikko Huovisen Sotkamosta, jossa vietämme pitkästä aikaa joulua ja uutta vuotta. Tätä joulua ja vuodenvaihdetta voi syystä kutsua pohjoismaiseksi kriisiksi, jolla on globaali kosketuspinta. Kainuun korvesta katsoen ja Internetin verkostoja tiiraamalla kaukaisetkin tapahtumat tulevat lähelle, muuttuvat lähes henkilökohtaisiksi. Tsunamin poishuuhtomien maailmankansalaisten joukoissa on myös henkilökohtaisia tuttuja. Surullisesti päätyi tämä vanha vuosi ja uuteen vuoteen siirretyt tapaamiset siirtyvät lopullisesti johonkin toiseen ajankohtaan; toiseen todellisuuteen.
Tunnistan katastrofissa uudenlaisen globaalisen ajattelun alun. Enää emme voi käpertyä Pohjolan tuttuun ja turvalliseen yksityisyyteen, koska niin arkena kuin sunnuntaina olemme yhteydessä globaaliin todellisuuteen. Emme voi sulkea silmiämme: Tai silloin joudumme poistamaan piuhat telkkarista ja tietokoneista, joudumme luopumaan sanomalehdistä, painetuista viestintävälineistä.
Tsunamit eivät aikaisemmin hetkauttaneet meitä Pohjolan lintukodossa asuvia. Muistan hämärästi Bangladeshin suuret tulvat muutama vuosikymmen takaperin. Silloin (70-luvulla?) siellä kuoli vähintään saman verran ihmisiä, mutta nyt tilanne on toinen: uutiset jauhavat aamusta iltaan, miten Pohjoolan ja Euroopan ihmiset olemme joutuneet kohtaamaan luonnonvoimat omalla paratiisisaarellamme, jossa meille oli varattu aamiaispöytä merkinäköalalla. Yhtäkkiää aurinkoinen lomaparatiisi näytti meille toiset kasvot. Hurjat ja pelottavat; kuolemanvakavat.
Viisi miljoonaa koditonta. Yli 150.000 kuollutta. Surua, hätää, kärsimystä, kuolemaa. Tämä Tsunami kosketti myös meitä. Jotain uutta tässä on, mutta en osaa sanoa, miten se vaikutta vuoteen 2005. EU:ssa olemme osa Eurooppaa, lomaosakkeen terassilta kuvaamme digitaalisia kertomuksia maailman äärissä. Sanat eivät riitä kertomaan, olen hämmentynyt: toivotan hyvää uutta vuotta 2005.
Takapirun paimenkirjeet
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti