missio

Tartun hyvinvointiyhteiskunnan uudentamiseen; otan haasteen vastaan. Mikroduuni lähestyy 1960-luvun suurta projektia vuorovaikutteisella verkkovoimalla ja uudella teknologialla

Hyvinvointi-Suomen uudistuminen huutaa uutta asennetta, uusia oivalluksia ja avauksia, vastuunottoa, radikaalia mieltä, moraalia ja etiikka. Manageroimalla on saatu aikaan tuottavuutta ja tehokkuutta, mutta nyt on mentävä reilusti pidemmälle kohti parempaa.

Tähtäämme radikaaliin muutokseen, joka tuottaa hyvää elämää kansalaisille ja kansainvälisille kumppaneillemme.

Satumaa Suomen Mahdollisuudet
Satumaan Vienti & Tuonti ei ole lineaarinen tarina, joka alkaa, etenee ja loppuu. Kerron ajoittain ajattomia ja poukkoilevia havaintoja suomalaisesta todellisuudesta. Saatan myös tarkastella tuontiratkaisuja, joissa on järkeä tai sitten ei.

Pienten ja suurten yritysten julkisuuden ehkä merkittävin muutos on tapahtunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Internet on mullistanut tiedonvälitystä. Uusinta uutta on vuoropuhelun lisääntyminen. CRM ei enää tarkoita sitä, että yritys voi annostella ja säädellä, mitä asiakkailleen kertoo.

Sosiaalisen median, blogien, wikien, Twitterin, Jaikun, Facebookin, Ninigin ja erilaisten foorumeiden kautta yritysten tuotteet, palvelut ja toimijat voivat tulla julkisuuteen entistä nopeammin ja kenenkään valvomatta.

Kiristyvä kilpailu kuluttajien, kumppaneiden ja potentiaalisten asiakkaiden ajasta pakottaa yritykset kirjoittamaan ja kertomaan itsestään uusia tapoja hyödyntäen.


Kustannustehokkuutta Sosiaalisella Medialla

Kustannustehokkuusvaatimusten takia yritysten ja käyttäjien väliset suorat henkilökohtaiset suhteet ovat ohentuneet, ja uudet sähköiset tiedotusvälineet ovat asettuneet tähän väliin kuvailemaan asiakkaille, millaisia tuotteita ja palveluja yritys tuottaa.

Yritykset joutuvat tuomaan entistä enemmän tietoa itsestään, tuotteistaan ja palveluistaan julkisuuden arvioitavaksi kamppaillessaan asiakkaitten ja yhteistyökumppaneitten huomiosta.