perjantai 19. kesäkuuta 2015

Valon Kone listaa tärkeimmät vuoden 2015 sateollisuuden näyttelyt


Mekaanisen metsäteollisuuden keskeisimmät näyttelyt esitellään Valon Kone Oy:n verkkosivuilla. Sahateollisuuden teknologiayritykset kiertävät näyttelyissä eri puolilla maailmaa. Uusia investointeja tulee uusille alueille, jossa rakentaminen on vilkasta tai halutaan kasvattaa sahatavaran vientiä. 

Viime vuosina kehittyvät taloudet ovat toimineet  maailmantalouden moottorina, kun taas kehittyneet  taloudet ovat lähinnä keskittyneet velkaongelmien ratkaisemiseen. Nyt jakoa ei voi enää tehdä yhtä suoraviivaisesti, sillä kasvu alueiden sisälläkin tulee olemaan vahvasti maittain eriytynyttä.

Tämän vuoksi vuoden  2015 maailmantalouden kokonaiskehitystä on vaikea hahmottaa. Kehittyvistä talouksista Kiinan ja Intian ennakoidaan jatkavan vakaalla kasvu-uralla, kun taas Venäjää ja Brasiliaa uhkaa heikon kasvun aikakausi. 

Kehittyneistä talouksissa Yhdysvaltojen ja Britannian arvioidaan kasvavan nopeasti, mutta Japanissa kasvu pysyy hitaana. Myös euroalueen sisällä kehitys on kaksijakoista. Saksassa kasvu jatkuu ja Espanjassa on elpymisen merkkejä, kun taas Italiassa, Ranskassa ja Suomessa heikko talouskehitys jatkuu. 

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos (ETLA) ennustaa vuonna 2015 maailmantalouden kasvuksi 3,1 prosenttia.

Ei kommentteja: