maanantai 5. toukokuuta 2014

Cancun, Meksiko

Cancún on rannikkokaupunki Meksikon itäisimmässä osavaltiossa Quintana Roossa. Se on maailmankuulu turistikohde.

Irja tutkii hotelleja ja lentoja.

1950-luvun alussa Cancún oli lähes asumaton ja kehittymätön alue. Meksikon hallitus päätti tehdä siitä turistikohteen ja rakennutti mm. lentokentän ja tien saarelta mantereelle.

Ensin ajattelimme, että lennämme NYC kautta, mutta otamme sen erillisenä myöhemmin.

Huolimatta alun epäilyistä, Cancún herätti nopeasti kansainvälisten sijoittajien kiinnostuksen ja sen kehitys alkoi 1970-luvulla. Nykyisin alueella käy noin kolme miljoonaa kävijää vuosittain.

Budjettimme on säilynyt saman joulukuusta alkaen.

Kaupunki on kasvanut nopeasti viimeisten 30 vuoden aikana. Vuonna 2000 asukkaita oli 397 191, vuonna 2010 siellä arvioitiin asuvan lähes 750 000 henkeä.

Turvallisuusasiat ovat edelleen auki.

Suurin osa alueen väestöstä on meksikolaisia ja loput muualta Amerikasta ja Euroopasta. Johtuen nopeasta kasvustaan kaupungissa asuu harvoja syntyperäisiä cancúnilaisia.

Otammeko hotellin rannalta, vai kaupungista?

Kaupungissa puhutaan pääosin espanjaa ja turistialueella myös englantia. Mayan murteita alueella puhuvat eräät työntekijät ja Jukatanin niemimaalla syntyneet.

Onneksi hallitsemme espanjan alkeet, kasetteja pitäisi kuunnella.

Cancún sijaitsee Meksikon ja Kuuban välisen Jukatanin salmen rannalla. Trooppiset hirmumyrskyt kulkevat tällä seudulla säännöllisesti.

Mihin vuodenaikaan on pahin tilanne?

Hurrikaani Wilma aiheutti suuria tuhoja vuonna 2005, samoin vuoden 1988 Hurrikaani Gilbert Sen sijaan vuoden 2007 Hurrikaani Dean ja vuoden 2008 hurrikaani Gustav kääntyivät pois ja ohittivat Cancunin joidenkin satojen kilometrien päästä.

Saamme M:lta hyvät neuvot.

http://fi.m.wikipedia.org/wiki/Canc%C3%BAn

Ei kommentteja: