torstai 30. toukokuuta 2013

Hyvä elää ja yrittää

Suomesta on 5 – 10 vuoden aikana haihtunut yli satatuhatta teollista työpaikka. Työttömiä on tällä hetkellä reilusti yli kaksisataatuhatta. Vientiteollisuuden tilanne on ollut hankala jo pitkään ja kesän kynnyksellä uudeksi huolenaiheeksi on noussut taantuman leviäminen palvelualoille.

Kotitalouksien velka-aste on 120 prosenttia, joten kuluttaminen vähenee, jos platinakortin limitti on tapissa. Osa kotitalouksista on velattomia; joillakin on velkakuormaa useamman vuositulon verran.

iluvrl Kuuntelin huvittuneena kunnanjohtajan puhetta tänä aamuna telkkarissa, jossa hän kehui, että Rautalammella on hyvä elää ja yrittää”.

Rautalampi sijaitsee Pohjois-Savon maakunnan lounaisosassa rajoittuen lännessä Keski-Suomen ja etelässä Etelä-Savon maakuntiin.  Naapureita ovat Suonenjoen kaupunki, Pieksämäen kaupunki, Hankasalmen, Konneveden, Vesannon, ja Tervon kunnat.

Näitä “hyvän yrittämisen” paikkoja ei ole liiemmin viime aikoina ollut esillä tai tarjolla. Kiinassakin kasvu on taittunut yli kymmenestä prosentista “puoleen”, joten ounastelen, että Rautalammella yrittäjä pääsisi hupsheijaa kaksinumeroisiin kasvulukuihin?

Tarkempia perusteluja kunnanjohtaja Risto Niemelä ei telkkarissa esittänyt, joten emme oitis myy Sotkamossa olevaa taloa ja tietoverstastamme, suunnataksemme yrittäjiksi Rautalammelle.

Rautalampi tekee itseään tunnetuksi pääkaupunkiseudulla viikon ajan ja houkuttelee kunnan entisiä asukkaita takaisin.

Omat kokemukseni Rautalammesta ovat olemattomat. Olemme ajaneet autolla läpi, matkalla pohjoiseen, mutta en ole muistini mukaan käynyt kahvilla tai tankannut tässä yrittäjiä kaunopuheisesti ja tunteisiin vedoten houkuttelevassa kunnassa.

Vuonna 2011 Rautalammin kunnan perustamisesta tuli kuluneeksi 450 vuotta.

  • Rautalampi on yrittäjäystävällinen kunta, joka haluaa kannustaa yrittäjiä toiminnassaan.
  • Rautalampi toivottaa uudet yrittäjät lämpimästi tervetulleiksi!
  • Rautalammin Elinkeinostrategia 2012-2015
  • Uuden yrittäjän kannustintuki 1000 €!
  • Alle 25-v. yrittäjälle 2000 €!

Tätä “hyvä elää ja tilaa yrittää” –slogania viljeltiin ahkerasti 1980-luvulla. Silloin luvattiin peltihallia tai halpoja tontteja. Nyt uusi yrittäjä saa  1 000 – 2 000 euron taskurahan.

Kiva, kiva!

Ei kommentteja: