sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Haiku-runojen kaupallisuudesta muutama sana

runoteltta

KUVA: Kajaanin Runoviikko 2012 ohjelmalehtinen (2012)

Kauppalehden blogajat ovat äimän käkenä; ilmaisunvapautta loukattu. Blogialustan hallinnoijat eivät tykkää runoista ja suhtautuvat vähätellen pienten piirin keskusteluihin. Mitä muuta Suomessa voi olla, kun suurteollisuus on polvillaan, saattohoidossa tai haukkoo henkeään siunatussa näköalattomuudessaan.

No niin, monttu auki kohti entistä yksipuolisempaa ilmaisua; vaietaan kaikilla kielillä, ettei joku kokisi, että kaveripiirit käyttävät KL keskustelufooruminaan. Blogaajien tulee vaieta seurakunnassa. Muijia me ollaan. Kansalaisjournalismin hautajaisia viettämään.

Rohkenen olla eri mieltä tukeutuen Kajaanin Runoviikon kokemuksiin vuosikymmenien takaa. Tyypillinen perusyrittäjä ei ehkä lue tai kirjoita runoja sorvin ääressä, mutta kotona hän laittaa haalarit naulaan ja hakeutuu työhuoneeseensa maalaamaan herkkiä maisemia vesiväreillä. Toinen soittaa huilua. Kolmas näppäilee klassista kitarallaan.

Harva perus-suomalainen lukee japanilaisia haikuja ja vielä harvempi ymmärtää sikäläisen runouden niukkaa poljentoa. Mutta syytä olisi oppia. Hitunen herkkyyttä, tuhatvuotinen kulttuuriperinne velvoittaa meitäkin. Lukemisen ymmärtäminen ei ole haitaksi.

Helanes-hakuijen puolesta perustettakoon tukiryhmän, joka lähestyy japanilaisten kaupallista osastoa Suomessa. Kauppalehdessä on hänen toimesta edistetty suomalaisten puupäitten ja digirajoittuneiden haiku-ymmärrystä itäisen auringonnousun ja keisarillisen ansiomerkin verran.

Aikoinaan Kauppalehden printtisivulla oli poliittisesti arveluttavia, vähäpukeisia tytönkuivia, jotka poistettiin, kun yrittäminen muuttui moni-ilmeisemmäksi ja naisvaltaisemmaksi.

Helanes-haikut eivät ole poliittisesti epäkorrekteja. Ne kertovat siitä, kuinka tärkeäksi on tullut Aasia ja Itä; ymmärtäkäämme entistä herkemmin sitä.

Ei kommentteja: