Jotta tämän voi toteuttaa, pitää vain päästä muutaman esteen yli. Ensin visualisointi lähtee takkuisasti liikkeelle. En keksi sanottavaa.
Tarinankerronta uhkaa jähmettyä paikoilleen alkumetreillä, ennen kuin jotain alkaa pikku hiljaa tapahtua.
Yritän hajotaa aikarakenteen ja ujuttaa kuvausten sisälle lukuisia sisäkkäisiä rakenteita. Rakennan näytelmää ja näyttelen huomaamatta näytelmän sisällä useissa eri rooleissa.
Uuden kehittäjä joutuu kohtaamaan luomisen tuskan, pelon, epävarmuuden ja lukuisat metkut, joilla orastavia menestyksiä yritetään peitellä.
Miten pitkälle projektin vetäjä saa mennä yrittäessään muokata osallistujien asenteita ja käytäntöjä haluamansa suuntaan?
Näen projektin harjoituksena elämää varten. Osallistujien elämä heittelehtii oppivan organisaation välineviidakossa välittömien kokemusten ja harhautuksien välillä.
Digital Villages ei ole moraliteetti, vaan valottaa kehitystä ja tapahtumia monesta näkökulmasta. Tavoittelen hienoja kohtauksia. Pilkkova ja konstailematon rakenne saattaa mutkistaa kerronnan draamallista tehoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti