perjantai 23. heinäkuuta 2010

Huumaavan mukaansatempaava

Operoimme avonaisen taivaan alla etsien ratkaisua LaStrada -kaavalle. Paranoia, salaliittoteoriat ja SciFi ovat rakennusaineina. Rakenteita rikkovaksi laastiksi valitsimme hardcore Punkin. Se ei kuulosta riemastuttavalta, mutta kiertueinnovaattorille structuralismi sopii mainosti.

Massiivinen TIE-OPERAATIO saa alkunsa kosketusnäyttöisen iPadin hipaisusta. Neljän seinän sisällä loppusilausta ei saa pulputukseen, jonka kuulen pelikosolista.

Vaikka ei jaksaisi kuunnella ainuttakaan Podcastia on mahdollista lähestyä epäkarismaattisia suorittajia videon välityksellä.

Olemme liikkeissämme säästeliäitä, mutta se mikä tietsikoilta lähtee on puhdasta kultaa katsojan silmille.

Tekstit ovat tarkkoja tarkoituksenmukaisuuden paossaan. Mustaamme oman maineemme, vedämme jalat alta järkeilijöiltä

Vakavasti otettavia keulahamoja on 5T esitykseen riittävästi. Kun seuraa keikan rakennetta, tuntuu siltä, että yleisöllä on connecting people asennetta Amerikan valloitukseen mahtipontisella jyrämeiningillä.

Qelluntai herätysjuhla tarvitaan uuden sivun kääntämiseen innovaatiojunan jälkeen. Vyörytämme uuden mikroduuniteorian maailmalle.

Temppuja taitolaatikosta löytyy: Mies joka katosi on käsikirjoituksena valmis. Poiketaan hetkeksi avaruuteen, spektaakkeli on kohta valmis. Sirkusta tarvitaan, missä on kaupunki?

Ei kommentteja: