sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Teollisten palvelujen vienti

01022010104

Heitän tähän merta edemmäs kalaan -esimerkin Venäjältä, jossa kaukolämpöverkkojen siirtohävikit ovat 60 % verrattuna Suomen alle 10 %. Jos nämä hot-spotit olisivat verkossa teknologiatoimittajien nähtävissä, avoimen datan pohjalta visuaalisesti saatavissa, olisi energia-alan yrityksillä helpompaa tarttua "vuotoihin".

Kartoitukset, energiatehokkuusanalyysit, vuotokohtien määrittelyt on joka tapauksessa tehtävä. Tehdään tästä yhdessä venäläisten kanssa avoin karttatietojärjestelmä, jotta ratkaisun toimittajat pääsevät tarjouksia tekemään ja ratkaisuja laatimaan.

Venäjällä olisi tarvetta noin 50 000 hajautetun energian tuotannon laitokselle (1-10 MW). Tarvekartta, budjetti ja aikataulu helpottaisi operaation toteuttamista. Työmaata kunnossapidossa, energiatehokkuuden lisäämisessä ja uudisrakentamisessa riittäisi meille ja muille kymmeniksi vuosiksi.

Energiatehokkuuden lisääminen mahdollistaisi öljyn ja kaasun viennin lisäämisen ja vientitulojen kasvattamisen. Suomalaisilla olisi teknistä osaamista, mutta näin ison elefantin syömiseen tarvittaisiin jonkinlainen makupalasuositus, jonka mieluusti näkisin visuaalisena, karttapohjaisena ja vaikka tähtiluokituksella KUUMA VIILEE KYLMÄ. Kuumat nostettaisiin investointipyramidin huipulle. Lisäisin myös näytön RAHOITUKSESTA.

Alla oleva ilmoituksen jälkeen on tehtävä miljoonasti jalkatyötä ennen kuin kohteet löytyvät. Tietoa varmasti on, kun prosenteistakin pystytään puhumaan ja investointitarpeetkin tiedetään. Kolkyt miljardia olisi ihan siisti diili.

”Energiansäästöön käytetään Venäjällä 30 miljardia dollaria vuoteen 2015 mennessä. Hyvät suomalaisyritykset, kutsun teitä näille markkinoille, jotka ovat hyvin suuret ja hyvin maksukykyiset”, ministeri Sergei I. Shmatko maanitteli viime viikolla kaksipäiväisen Suomi-vierailun yhteydessä.

PS: vastaavanlaisia tarpeita on myös Suomessa, mutta tuossa olisi haastetta muutamaksi kymmeneksi vuodeksi.

Ei kommentteja: