keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

Mielisairaiden tekemä taide

Helsinki AutotaloKatselen elokuvaa, jossa aihetta eli mielisairaiden tekemää taidetta pohditaan. Luovuus ja hulluus eivät ole kaukana toisistaan. Mitä dokumentti kertoo taiteen olemuksesta ja sen tekemisestä?

Haluatteko tietää lisää? Kaikkeen inhimilliseen luovuuteen liittyy järjettömyyttä. Huluutta on myös terveiden liikeyritysten perustajissa.

  • Hirveä kasa dokumentteja
  • Käsittämättömiä viestejä
  • Hulluus kiehtoo ja käy nyt kaupan
  • Pakkomielteisyys on osa sitä (luovuutta)
  • Suljetut ovet kätkevät huikeita ajatuksia
  • Hulluutta säädellään laitoksissa, mutta ei välttämättä saada hallintaan
  • Materiaali sulaa ymmärrettäväksi hullun luojan käsissä ja käsittelyssä
  • Kaipaamme järjestystä ja kontrollia, siksi meitä on laitoksien sisällä ja ulkopuolella
  • Hänellä oli paljon energiaa, joka pyrki ulos ja sai representaationsa luovissa teoissa
  • Luovuus putkahtaa aina jostain, jos vain pieni tila sallitaan
  • Retkemme olivat sunnuntaihuvejamme, kertoo eräs nykytaiteilija
  • Ahimme siellä näkemäämme, hän jatkaa
  • Mitä voisimme viedä koteihimme?
  • Näky oli häkellyttävä, piirroksia oli niin paljon
  • Kuvitelkaa Proustia, kun tuloksia tulkitaan
  • Miten ymmärrämme psykiatrisen häiriön?
  • Surrealistien taideteko
  • Hullujen taide ja Waldau
  • Myrskyisät reaktiot
  • 1900-luvun psykiatria helpotti tulkintaa
  • Sähköshokeilla ja psykenlääkkeillä yritettiin hallintaa
  • Huoneissa säilytettiin taideteoksia
  • Teokset nostettiin unohduksista
  • Teokset muodostivat alati kasvavan kokoelman
  • Arkistointi ja tekotiedot
  • Miten teokset kuvattiin
  • Valtava työ, tagit, järjestys
  • Suuri arkisto
  • Valtava tutkimusmateriaali
  • Erilaisuus, autenttisuus
  • Miten kokonaisuus luotiin
  • Kokoelmien rakentaminen oli mielekästä työtä
  • Puhetta, puhetta, nauhoitettua puhetta
  • Taideteosten sisäinen maailma
  • Diagnostistista materiaalia
  • Arveluttavat teokset tuhottiin
  • Polittiininen korrektiuus puuttui
  • Emotionaalinen asennemuutos
  • Outoja piirteitä ja muutokset
  • Monimutkaiset teokset
  • Wölffin teookset ovat valtavan hienoja
  • Teoksia ei pidetä taiteena
  • Käsityksemme taiteesta on nyt erilainen
  • Töistä puuttuu kunnioitus taiteen perinteitä kohtaan
  • Aistiharhat reflektoivat maailmaa
  • Miten hän sai aikaan kaiken?
  • Mielessäni avautui ovi
  • Picasson vaputuminen
  • Hyväksyminen taiteeksi

Ei kommentteja: