Satumaan Vienti & Tuonti ei ole lineaarinen tarina, joka alkaa, etenee ja loppuu. Kerron poukkoilevia havaintoja suomalaisesta todellisuudesta. Saatan myös tarkastella tuontijuttuja, joissa on järkeä tai sitten ei.
Pienten ja suurten yritysten julkisuuden ehkä merkittävin muutos on tapahtunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Internet on mullistanut tiedonvälitystä. Uusinta uutta on vuoropuhelun lisääntyminen. CRM ei enää tarkoita sitä, että yritys voi annostella ja säädellä, mitä asiakkailleen kertoo.
Sosiaalisen median, blogien, wikien, Twitterin, Jaikun, Facebookin, Ninigin ja erilaisten foorumeiden kautta yritysten tuotteet, palvelut ja toimijat voivat tulla julkisuuteen entistä nopeammin ja kenenkään valvomatta.
Kiristyvä kilpailu kuluttajien, kumppaneiden ja potentiaalisten asiakkaiden ajasta pakottaa yritykset kirjoittamaan ja kertomaan itsestään uusia tapoja hyödyntäen.
Kustannustehokkuusvaatimusten takia yritysten ja käyttäjien väliset suorat henkilökohtaiset suhteet ovat ohentuneet, ja uudet sähköiset tiedotusvälineet ovat asettuneet tähän väliin kuvailemaan asiakkaille, millaisia tuotteita ja palveluja yritys tuottaa.
Yritykset joutuvat tuomaan entistä enemmän tietoa itsestään, tuotteistaan ja palveluistaan julkisuuden arvioitavaksi kamppaillessaan asiakkaitten ja yhteistyökumppaneitten huomiosta.
0 comments:
Lähetä kommentti