keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Talouakriisin pudotusvaihe

Talouden taantuma on iskenyt nopeudella ja voimalla vientiteollisuuteen.

Yritysjohtajien mielestä markkinat ovat pudonneet "hallitsemattomasti".

Kestää aikansa ennen kuin jälleenmyyjien varastoihin kertyneet varastot on saatu purettua.

Sen jälkeen on sovittava uusista toimitusmääristä.

Oikean "alhaisemman toimitusmäärän" määrittely on arvailujen varassa, koska kuluttajien aikomuksia on vaikea ennakoida nopean syöksykierteen aikana.

Metsäteollisuutemme on oireillut pitkään, mutta kuvaan kuuluu, että Nokiakin kamppailee kannattavuutensa palauttamiseksi.

Nyt [julkisuudessa] monet ovat näkevinään "valoa tunnelin päässä". Nämä valoilmiöt ovat kuitenkin johtajien hartaita toiveita siitä, että käänne tulee jossain vaiheessa.

Tuleehan se, mutta moni kurki kuolee ennen kuin suo sulaa. Laman jälkeinen maailma ei nouse jaloilleen entisessä muodossa. Tulemme näkemään paljon yritysjärjestelyjä. Suurimmat kohdistuvat metsäteollisuuteen. Pankkijärjestelyt saattavat kuulua samaan isoon pakettiin.


Ei kommentteja: