perjantai 5. joulukuuta 2008

Metropolia AMKK Mikkelistä

Osallistuimme Olli Kallion kanssa kuluneella viikolla Finlandia-talossa järjestettyyn TiVIT seminaariin, jonka kehyksenä on 60 miljoonan euron ICT-kehityshanke. Puheenvuoroissa havaitsimme, että ammattikorkeakoulut, korkeakoulut ja yliopistot haluavat olla mukana rakentamassa menestysalustaa tulevaisuuden Suomelle.

Metropolia ammattikorkeakoulusta oli useita edustajia paikan päällä. Muistiinpanojeni perusteella oletan, että Metropolia on Mikkelistä kotoisin. Eihän ihmisen nykyään tarvitse luottaa muistiinsa vaan päätin äsken googlata ja selvittää, mikä Metropolia?

Yliopistoilla ja korkeakouluilla on hienot nimet. Aalto-yliopisto ja Metropolia-ammattikorkeakoulu. Mennään asiaan. Tapasimme muitakin tuttuja, mutta ensin tämä AMKK. Tässä ote heidän kotisivultaan.

Metropolia Ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyö

Tutkimus- ja kehitystyötä toteutetaan Metropolia Ammattikorkeakoulussa osana muita perustehtäviä – opetusta ja aluekehitystä. T&K-hankkeet ja toimeksiantoprojektit toteutetaan koulutusohjelmista muodostuvissa klustereissa, joilla on toimivat yhteistyösuhteet metropolialueen elinkeino- ja työelämän kanssa.

Metropolian opiskelijoille ammattikorkeakoulun T&K-työ tarjoaa innostavan mahdollisuuden soveltaa ja syventää omaa osaamista sekä kehittää työelämässä ja yritystoiminnassa tarvittavia taitoja. Yhteistyökumppaneina T&K-hankkeissa ammattikorkeakoulun opiskelijoilla ja henkilöstöllä ovat julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin sekä kansalliset että kansainväliset toimijat.

T&K-työssä painotamme eri koulutusalojen sekä koulutusalojen ja työelämän välistä yhteistyötä. Rakennamme ja hyödynnämme aktiivisesti kansallisia ja kansainvälisiä verkostoja. Verkostoyhteistyö palvelee niin Metropolian omia kuin yhteistyökumppaneidemme tavoitteita.

Metropolian T&K-työn vahvuuksia ovat monialaisuus, eri alojen korkeatasoinen asiantuntijuus sekä käytännönläheinen innovaatiotoiminta uusien tuotteiden, välineiden, toimintamallien, prosessien sekä palvelujen kehittämisessä ja olemassa olevien parantamisessa. Metropolian T&K-työn strategisia painopistealueita ovat:
  • Energiaa ja ympäristöä säästävä puhdas teknologia
  • Älykkäät järjestelmät ja palvelut
  • Metropolialueen innovatiivinen ja raportoiva infrastruktuuri
  • Palveluliiketoimintamallit, palvelumallit ja toimintakonseptit
  • Menetelmien ja prosessien vaikuttavuus ja laatu
  • Oppimisteknologia ja digitaalinen media
  • Ammattikuvien muutosten ennakointi
Tutustu Metropolian T&K-strategiaan.

Ei kommentteja: