sunnuntai 16. marraskuuta 2008

Elektroniikka- ja sähköteollisuuden näkymät

Ala työllisti Suomessa vuonna 1995 vielä 50 000 henkeä, ja vuosituhannen lopun nousukausi nosti määrän yli 70 000 ihmiseen. Sen jälkeen suunta on ollut laskeva. Nyt ala työllistää 64 000 henkeä.

Tulevaisuudessa elektroniikkateollisuuden työntekijämäärä laskee Suomessa. Suomen asema elektroniikkateollisuusmaana kulminoituu Nokiaan.

Saamme olla tyytyväisiä niin kauan kun Nokia ylläpitää tuotekehitystä ja tuotantoa Suomessa. Miten kauan se tulee jatkumaan?

T&K-työssä Suomi on edelleen kilpailukykyinen (edullinen) maa.

Valmistus on tärkeää, koska esimerkiksi ohjelmatuotteilla ei ole yhtä helppoa tuoda vientituloa. Suomalainen osaaminen pitäisi pystyä takomaan raudaksi myös tulevaisuudessa.

Mutta, mitä täällä voidaan tuottaa? Matkapuhelinten latureita valmistava Salcomp irtisanoo viimeiset kymmenen työntekijäänsä Kemijärveltä. Parhaimmillaan Salcomp työllisti Itä-Lapissa kolmisensataa työntekijää, kunnes yhtiö nelisen vuotta sitten siirsi tuotantonsa Kiinaan.

Muutokset ovat olleet nopeita. Kännykän kuorien tuotanto ei työllistä Suomessa ketään, vaikka parhaimmillaan niitäkin tehtiin Suomessa Perloksessa, Foxconn-Eimossa ja Nyprossa tuhansien ihmisten voimin.

Massatuotantoa edustavilla aloilla jatkaminen on täysin mahdotonta. Komponenttien ja lopputuotteiden edestakaisin rahtaaminen ei enää onnistu. Palkkatasomme ei tue suomalaista tuotantoa, jollei tuotteisiin pumpata poikkeuksellisen paljon suomalaista osaamsita.

Mitä meidän pitäisi keksiä?

Ei kommentteja: