maanantai 27. lokakuuta 2008

Fortum korottaa sähkön hintaa



Loviisa jauhaa sähköä kahdessa atomimyllyssä. Uutisissa kerrotaan, että Fortum korottaa sähkön hintaa 14 prosentilla. Saman aikaisesti öljyn hinta laskee alle $60 barrelilta. Öljyn hinnan arvioidaan laskevan edelleen. Hinnankorotusten kokonaisvaikutus sähkölaskuun on noin 8 prosenttia. Fortum perustelee hinnankorotusta sähkön korkealla tukkuhinnalla. Yleissähköasiakkaan sähkölasku nousee tyypillisessä kerrostaloasunnossa noin 1,80 euroa kuukaudessa ja pientalossa noin 4,40 euroa kuukaudessa.

Raakaöljyn hinnan voimakas lasku jatkui maanantaina Lontoon raaka-ainemarkkinoilla. Pohjanmeren Brent-laadun seuraavan kuukauden toimitusten hinta painui aamupäivällä alle 60 dollariin tynnyriltä, tietää Kauppalehti tänään.

Seiskatie kaartaa keveästi pienen Loviisan ohi. Kuulin viime viikolla, että uusien autojen virta autosatamista rajan yli Venäjälle on jo tipahtanut puoleen. Venäjän pörssissä osakkeiden arvot ovat sukeltaneet pohjalukemiin.

USA:ssa bensiinin hinta on laskenut reilusti, meillä tankilla käynti maksaa edelleen maltaita.

Eilisten kunnallisvaalien jälkipyykkiä puidaan jo aktiivisesti. Iltasanomat kertoo, että Vanhaselle ja puluesihteeri Korhoselle näytetään ulko-ovea. Tumioja runttaa Urpilaisen unelmapuheet maan rakoon. Ruotsalaiset menettivät kymmenen valtuustopaikkaa Itä-Uudellamaalla.

Suomi muuttuu, poliittiset asetelmat repivät kulisseja auki. Poliittisen draamana jälkinäytökset ovat vielä näkemättä. Uskon, että tästä seuraa vain hyvää kaikille niille paikkakunnille, joissa harvainvaltaa on harjoiteltu maailman menosta huolimatta.

Onko Loviisa yksi niistä? Katsotaan, mitä tapahtuu, kun suur-Loviisaa rakennetaan. Turhasta porukasta pitäisi päästä eroon, muuten kuntaliitoksesta ei ole mitään hyötyä.
Lähetä kommentti