keskiviikko 2. huhtikuuta 2008

Talon lähistöllä on kolmisenkymmentä poliisia

Poliisit valmiina kantamaan Jyväskylän talonvaltaajat ulos 2.4.2008 15:15
Poliisi pyrkii tyhjentämään Jyväskylässä vallatun talon vielä tämän päivän aikana.

Talon lähistöllä on kolmisenkymmentä poliisia. Suora tieto Jyväskylästä. Saan uutta tietoa silminnäkijältä.

Rikoskomisario Markku Latvalan mukaan valtaajien kanssa käydään parhaillaan neuvotteluja, mutta poliisi valmistautuu tarvittaessa kantamaan heidät ulos. Latvalan mukaan tilanteen ei odoteta kääntyvän väkivaltaiseksi.

Ryhmä nuoria valtasi Jyväskylän yliopistoalueella sijaitsevan tyhjän rakennuksen eilen. He ovat ilmoittaneet haluavansa perustaa vapaan kulttuurikeskuksen.

Valtaajia arvioidaan olevan talossa kolmisenkymmentä. He ovat iältään noin 20-30-vuotiaita.

Yliopiston kampusalueella sijaitseva Polaari-rakennus on ollut poissa käytöstä noin vuoden ajan sisäilmaongelmien ja korjaustöiden vuoksi. Talon omistava Senaatti-kiinteistöt on pyytänyt poliisia tyhjentämään sen valtaajista.

[17:28:58] Juha sanoo: Edellinen tieto on Iltalehden nettisivulta.

Ei kommentteja: