keskiviikko 26. maaliskuuta 2008

Edu.parvi – Tutkimus.parvi.fi

Edu.parvi – Tutkimus.parvi.fi: "Opetuksen jakaminen avoimesti median avulla on lisääntynyt viime vuosina räjähdysmäisesti. Esimerkiksi amerikkalaiset huippuyliopistot ovat jo pitkään julkaisseet opetusmateriaalinsa ilmaiseksi verkossa (esim. Berkeleyn yliopisto ja MIT).

Helge: Näin on!

Sen lisäksi, että opetusmateriaalin verkkojakaminen on helpottanut itse yliopistojen opiskelutoimintaa, koska se on parantanut oppimateriaalin saavutettavuutta niiden omille opiskelijoille, on se mahdollistanut myös opetuksen seuraamisen käytännössä kenelle tahansa kiinnostuneelle.

Helge: Saavutettavuus.

Opetusmateriaalin jakaminen on ollut järkevää myös mielikuvamarkkinoinnin näkökulmasta: oman opetuksen jakaminen on hyvä tapa mainostaa oppilaitosten toimintaa ja edistyksellisyyttä. Se myös viestii oppilaitoksen vahvasta luottamuksesta oman opetuksensa laatuun.

Helge: Opetus ja markkinointi lyövät kättä päälle.

Suomessa opetusmateriaalin jakaminen on vielä etupäässä yksittäisten opettajien itsenäistä toimintaa. On kuitenkin oletettavaa, että tulevaisuudessa oppimateriaalin jakaminen ja eri oppilaitosten opettajien vapaaehtoinen ”oppimateriaalin vaihtokauppa” yleistyvät.

Helge: Jakamisesta vaihtoon.

Pelkkää oppimateriaalin jakamista ei kuitenkaan kannata nähdä lopullisena päämääränä, sillä mediateknologia mahdollistaa huomattavasti monipuolisemman toimintamallin. Viimeisen puolen vuoden aikana on uudentyyppinen tapa tutkia ja oppia alkanut orastaa Suomessa."

Helge: Jatkuva oppiminen verkossa työn lomassa...

Ei kommentteja: