Muutos Palveluyhteiskunnaksi
Kuuntelin radiosta ohjelmaa ihmisten mietteistä, kun pieniä viljelmiä pantiin 60-70-luvulla pakettiin. Vennamo puhui “talonpojan tappolinjasta”, elinkelvottomien tilojen ovet pantiin säppiin, Itä-Suomesta ja Pohjanmaalta muutettiin Ruotsiin ja etelään teollisen työn perään.
Suomalainen teollisuus ei silloinkaan pystynyt tarjoamaan maatiloilta vapautuville kuntalaisille työpaikkoja kotiseudulta. Erään kunnan päättäjä ihmettelyssä oli ajankohtainen poljento.
“Miksi teolliset yritykset eivät hakeudu meidän kuntaan. Sahayrittäjät väittävät, ettei sahoja kannata sijoittaa joka niemeen notkelmaan kilpailun takia.”
Yrittäminen miellettiin 60-70-luvulla “puolirikolliseksi” toiminnaksi. Suhtautumisemme palvelutuotantoon sisältää nyt samoja piirteitä.
“Emme me Suomessa voi keskittyä paitojen pesemiseen toisillemme.”
Silloin uskottiin valtion omistamiin yrityksiin ja laitoksiin: Enso-Gutzeit, Valmet, Kemira, Valco, Tele, Posti, VR lupasivat sen ajan nuorille eläkevirkoja. Nyt nämä "valtion pitkää leipää tarjonneet" firmat potkivat ihmisiä pellolla "riiston ja rahankiilto silmissään". On se niin väärin.
Kemijärvi, Voikkaa, Perlos, Summa, Sonera, Efore, Elcoteq, Bochum jne. ilmentävät nyt teollisen tuotannon rakennemuutosta. “Elinkelvottomat” yksiköt karsitaan, lopetetaan, koneita siirretään muualle.
“Talonpojan tappolinjan” sijasta puhutaan nyt “valtion ohjauksen ja omistuspolitiikan puutteesta”. Presidentti Tarja Halonenkin on laittanut lusikkansa soppaan. Olemmeko kaikki muuttumassa post-teollisiksi-vennamolaisiksi? Haluaisimme palata sotien jälkeiseen teollisen nousun aikaan, jolloin maata rakennettiin, kun teollista pohjaa luotiin?
Juttelimme eilen tulevan 70-vuotiaan päivänsankarin kanssa lahjatoiveista. Tiedossamme oli, että hänellä on omakotitalollinen täynnä tavaraa, mistään näkyvästä tai tiedossamme olevasta ei ollut puutetta. Tavaran vieminen tuntui kornilta ja tarpeettomalta.
Puheet kääntyivät hoiva- ja hyvinvointipalveluihin. Lahjaksi voi antaa jalkahoitoa, hierontaa ja kylpyläviikonloppuja. Samalla selvisi, että tavaratuotannon lisäämisen tarve on jossain muualla. Palvelutuotannossa on vielä suuria aukkoja. Emme vielä tajua tarpeiden syvyyttä ja laajuutta.
Sen sijaan ajattelemme, että Kemijärvellä pitää keittää sellua vuodesta 1954 ikuisuuteen. Mikään muu ei kelpaa. Matkailua ei oo mittään ja Anaika on Mikkelistä. Ei, ei, aina vain sitä samaa. Mikään ei muuttua saa. TeliaSoneran pitää rakentaa lisää antenneja ja vetää kuitua vuodesta toiseen. Kehitysprojekteilla on alku, mutta emme hyväksy niiden loppua.
“Voivuorista” päästiin, kun “pellot pantiin pakettiin”. Sellun, paperin, sahatavaran ja kännykkäkuorien ylituotannosta päästään, kun “tehtaat pannaan pakettiin”. Itä-Uudellamaalla oli 1900-luvun alussa kukoistava meijeriteollisuus. Nykyään meijereissä häärivät pk-yritykset tai kiinteistöistä on tehty viihtyisiä vuokrataloja.
Agraarisen Suomen Kekkonen perusti Kemijärven tehtaan mahtikäskyllään. “Saamattomat tunarit” Pekkarinen, Vanhanen, Katainen ja Häkämies antoivat Karvisen panna Kemijärven tehtaan tuhannen anaikan päreiksi. Pääministeri Matti Vanhanen kehotti lappilaisia panostamaan matkailuun, palvelujen tuotantoon ja uusien yritysten perustamiseen. Vanhasen neuvot eivät kelvannut.
Pitäisikö meidän sittenkin tajuta, että maailma muuttuu. Paitojen peseminen toisillemme saattaa osoittautua hyväksi bisnekseksi. Tulevaisuuden ammatit löytyvät:
- hoito- ja hoiva-aloilta
- puotipuksuna automarketin tiskin takaa
- luovien toimintojen aloilta
- matkailusta
Pitäisikö sellu- ja paperi-insinöörin harkita rinnakkaistutkintoa diplomikosmetologiksi, parturiksi, matkaoppaaksi, vanhusten-, puutarhan-, eläinten-, turistien- tai jalkojenhoitajaksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti