maanantai 25. helmikuuta 2008

Metsäkonemies Keskisuomalaisen johtoon | Kauppalehti.fi

Metsäkonemies Keskisuomalaisen johtoon | Kauppalehti.fi: "Metsäkonemies Keskisuomalaisen johtoon | Maanantai 25.02.2008 klo 11:26 | PAULA NIKULA/KL | Arto Tiitinen siirtyy metsäkonevalmistaja Ponssen toimitusjohtajan paikalta Mediakonserni Keskisuomalaisen toimitusjohtajaksi.

Mediakonserni Keskisuomalaisen hallitus on nimittänyt konsernin uudeksi toimitusjohtajaksi metsäkonevalmistaja Ponssen nykyisen toimitusjohtajan Arto Tiitisen.

Tiitinen on työskennellyt metsäkonevalmistaja Ponssen toimitusjohtajana vuodesta 2004 alkaen.

Ponsse ilmoittaa, että sen hallitus nimeää uuden toimitusjohtajan kevään aikana. Ponsse ei ilmoittanut väliaikaisen toimitusjohtajan nimeä.

- Maatalous- ja metsäkoneiden parissa 22 vuotta työskennelleenä on aika katsoa uusia haasteita. Ponssen osalta on neljän vuoden jaksolle asetetut tavoitteet saavutettu - savotta on tehty ja kevään aikana on aika siirtää tehtävät seuraajalleni, toteaa Tiitinen Ponssen tiedotteessa.

Ennen Ponssea Tiitinen toimi vuodesta 1985 alkaen Valtrassa markkinoinnin ja myynnin johtotehtävissä."

Ei kommentteja: