perjantai 18. tammikuuta 2008

Suomi ja Microsoft kimppaan kouluyhteistyössä

Tietoviikko: Suomi ja Microsoft kimppaan kouluyhteistyön merkeissä: "Microsoftin perustaja Bill Gates ja Suomen pääministeri Matti Vanhanen tapasivat toisensa odotetusti torstaina Seattlessa. Osapuolet julkistivat tilaisuudessa uuden, maailmalla ennennäkemättömän Live@edu-hankkeen.

Microsoft alkaa tarjoamaan Suomen perus- ja toisen asteen oppilaitoksille ja oppilaille käyttöön maksuttoman ja räätälöitävän Windows Live -palveluvalikoiman. Palvelua voidaan hyödyntää myös korkeakouluissa.

Live@edu-palvelu mahdollistaa esimerkiksi sähköisten lukujärjestysten, keskusteluiden, ilmoitustaulujen, reissuvihkojen ja läsnäolotietojen käyttöönoton koulumaailmassa.

Live@edu sisältää esimerkiksi Windows Live Hotmail -sähköpostin, Windows Live Messenger -pikaviestimen, 5 gigatavun kokoisen säilytystilan omille tiedostoille sekä Live-hakupalvelun.

Sähköpostipalvelu on räätälöitävissä koulujen omien domain-nimien ja visuaalisten ilmeiden mukaiseksi.

Osapuolet uskovat palvelun myös parantavan ja helpottavan koulujen ja kotien välistä yhteistyötä ja viestintää.

Live@edu-palveluista on tehty julkiseen koulutyöskentelyyn sopivia muun muassa poistamalla mainonta alle 18-vuotiaiden käyttäjien palveluista. Eli esimerkiksi normaalisti mainoksia sisältävässä Windows Live Messenger..."

Ei kommentteja: