torstai 25. lokakuuta 2007

Itä-Suomi osana pohjoista periferiaa

Itä-Suomi osana pohjoista periferiaa

Itä- ja Pohjois-Suomen maakunnat ja Pohjois-Ruotsin alueet teettivät tutkimuksen Euroopan unionin pohjoisten, perifeeristen harvaan asuttujen alueiden erityisoloista. Työn lähtökohtana oli analysoida aluekehityksen kannalta keskeisiä yhteiskunnallisia, taloudellisia sekä sijaintiin ja fyysisiin oloihin ja aluerakenteeseen liittyviä tekijöitä ja niiden yhteisvaikutuksia tutkimusalueella.

Tutkimus tilattiin yhteispohjoismaiselta Nordregio-tutkimuslaitokselta, ja se valmistui vuoden 2005 lopulla. (Northern Peripheral, Sparsely Populated Regions in the European Union. Nordregio Report 2005:4.)

Työn keskeisenä havaintona oli, että näillä alueilla tietyt negatiiviset kehitystrendit yhdessä ovat saaneet aikaan pitkään jatkuneen negatiivisen kehityskierteen, ”perifeerisyyden syndrooman”, joka koostuu sekä sijainnillisista ja fyysisistä, väestöllisistä että elinkeinoelämään ja aluetalouteen liittyvistä osatekijöistä.

Tutkijaryhmän mielestä kierre voidaan ja se tulee katkaista. Se ei kuitenkaan onnistu yksittäisillä toimenpiteillä, yhteen ongelman osa-alueeseen puuttumalla tai oireita hoitamalla. Tarvitaan monipuolinen ja tehokas kehittämisarsenaali, jolla voidaan vaikuttaa useisiin keskeisiin rakenteellisiin ongelmiin samanaikaisesti, samansuuntaisin toimenpitein.

Mikäli kierrettä ei saada poikki, sen vaikutukset näkyvät nopeutuvana kurjistumisena: mm. väestön väheneminen ja ikääntyminen kiihtyy, yritysten kasvu ja kilpailukyky kääntyy jyrkkään laskuun, aluetalous suhteessa muihin alueisiin heikkenee ja rakennettu ympäristö rappeutuu.

Toisena keskeisenä havaintona oli, että tutkimusalueen sisällä eri alueet ovat keskenään varsin erilaisia, vaikka niiden ongelmat eurooppalaisessa vertailussa ovat samankaltaisia. Aluerakenteeltaan erityisesti Pohjois-Ruotsi mutta myös Pohjois-Suomi ovat pääosin asumatonta aluetta väestön keskittyessä taajamiin.

Itä-Suomen maakunnat puolestaan ovat harvaan mutta kauttaaltaan asuttuja. Tämä ”haulikolla ammuttu” aluerakenne edellyttää omanlaisiaan kehittämistoimia ja asettaa erityisiä haasteita mm. palvelujen järjestämiselle, toiminnallisille verkostoille ja liikenne- ja viestintäyhteyksille Itä-Suomessa.

Kehityksen suunnan muuttamiseksi on ensisijassa pureuduttava niihin kehitystekijöihin, joilla voidaan aktivoida taloudellista toimeliaisuutta ja lisätä hyvinvointia. Erityisesti tutkijaryhmä nosti esiin elinkeinoelämän toimintaympäristön vahvistamisen ja osaamisen lisäämisen, joihin jo tähänastisella alueiden kehittämispolitiikalla - myös Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikalla – on voitu vaikuttaa.

Hajautettu korkeakouluverkko, ml. ammattikorkeakoulut ja alueellisesti kattava

ammatillinen koulutus, luovat kehitykselle perustaa. Innovaatiotoimintojen ja –verkostojen synnyttäminen ja vahvistaminen sekä elinkeinoelämän palvelujen määrätietoinen kehittäminen juurruttavat tietoa ja osaamista maakuntiin. Kehityksen vauhdittamiseksi on tärkeää myös Itä- Suomen saavutettavuuden parantaminen toisaalta liikenneväyliä ja yhteyksiä kehittämällä ja toisaalta esim. madaltamalla yhteistyön kynnystä Venäjän suuntaan.

Nordregion tutkimuksen pohjalta täydennetty kuva 5. ilmentää keskeisten kehitystrendien vaikutussuhteita aluekehityksessä. Se täydentää perinteiseen SWOT-nelikenttään perustuvaa staattista kehitystekijöiden tarkastelua.

Lähetä kommentti