sunnuntai 5. elokuuta 2007

Corporation 2.0 = Yritys 2.0

Olen koko ajan kirjoittanut Enterprise 2.0'sta, mutta kyllä tarkoituksena oli keskittyä yrityksiin ja yrityssovelluksiin. Kesän aikana olen ehtinyt verrata sosiaalisen median käyttöä Suomessa, Pohjoismaissa ja Euroopassa amerikkalaisiin käytäntöihin.

Yleisvaikutelmana on, että jenkit ovat vuosia meitä edellä. Siellä sosiaalisen median parissa on miljoonia aktivisteja ja huippuvirityksiä on iso liuta. Meillä ei oikeastaan ole nimekkäitä sosiaalisen median toimijoita.

Alustoista mainitsen Jaikun, joka on jees, mutta käyttäjiä lienee vähemmän kuin Twitterillä. Mikrobloggaamisen edut ovat ilmeisiä. Sanotuksi saa olennaisen ja sen jälkeen julkaistaan linkki, jonka avulla omaa juttua tehdään entistä tunnetummaksi.

Yksilöiden rooli korostuu sosiaalisessa mediassa ja mikrobloggaamisessa. On mahdollista, että ns. yritysblogit eivät koskaan tule menestymään, koska niissä pyritään liian hallittuun ilmaisuun.

Blogospheressä on opittava keskustelemaan, muuten tästä ei tule mitään. Olen itse vain kirjoittanut ja kirjoittanut. Tavoitteena ei ole ollut suuri lukijakuntan, mutta olen asteittain muutamassa strategiaa.
  • Aikaisemmin seurasin tapahtumia
  • Nyt on enemmän omaa sanottavaa
  • Kirjoitan vähemmän Kauppalehdessä ja Taloussanomissa
  • On helpompi kirjoittaa omia juttuja


Ei kommentteja: