lauantai 9. kesäkuuta 2007

IPTV kymmenkertaistuu Aasiassa

IPTV kasvattaa kuuden merkittävästi markkinaosuuttaan Aasiassa. Käyttäjämäärä kymmenkertaistunee viime vuoden määrästä vuoden 2012 loppuun mennessä. In-Statin ennusteen mukaan vuonna 2012 Aasian ja Tyynenmeren alueella olisi reilut 33 miljoonaa IPTV:n tilaajaa. Viime vuonna heitä oli 2,7 miljoonaa.

Aasian maiden IPTV-palveluiden vuoden 2012 liikevaihdoksi ennustetaan kahdeksaa miljardia dollaria. Kasvun uskotaan tulevaan enimmäkseen Japanista ja Hongkongista, joiden osuus IPTV-käyttäjistä oli viime vuonna 60 prosenttia. Kaapeli- ja satelliittitelevisio elävät Aasiassa vielä ainakin usean vuoden ajan rinnakkain IPTV:n kanssa. Tutkimusyhtiö ei vielä näe kattavia todisteita siitä, viekö IPTV lopulta voiton. IPTV:n yhtenä etuna pidetään sitä, että sen avulla teleyhtiöt voivat perusteellisesti muuttaa laajakaistavideopalveluitaan perinteisestä videoleikkeiden suoratoistosta television katseluun.

Ei kommentteja: