keskiviikko 18. huhtikuuta 2007

Miten Web 2.0 näkyy Suomessa?

Markkinointi ja mainonnalla on ALE niminen Blogi, joka profiloi mainonnan tekijöitä ja markkinointiväkeä. Mielenkiintoisia haastatteluja ja henkilökuvauksia. Blogit voisivat esitellä ihmisiä.

Sain tiedon tämän blogin olemassaolosta Talouselämä Omasanasta piste fi blogista, jonka kirjoittajaksi ryhdyin tänään.

B.J Foggia niminen henkilö / tutkija Stanfordin yliopistosta arvioi, että elämme tulevaisuudessa tiiviissä, symbiottisessa suhteessa kännykän / PDA:n kanssa. Näm vehkeet vievät meiltä entistä enemmän aikaa.

Kävimme tänään pitkällä kävelylenkillä. Loviisan Motelli on saanut uuden omistajan, joka muuttaa pienen motellin ilmettä. Piristävä muutos. Asiakaskunta muuttuu ja entinen maine jäänee historiaan.

Muutokset ovat mahdollisia. Alakerrassa on myymälätilaa. Pieni shop saattaisi toimia siinä menestyksellisesti. Se on hiukan syrjässä kaupankäynnin kannalta, mutta ehkä silti, kuitenkin. Hotellin asiakkaat veisivät viestiä eteenpäin. Harkinnan arvoinen yhdistelmä.

Web 2.o on otsikossa, mutta annoin jutun kulkea omia ratojaan. Täältä löytyy Web 2.0 kirjoitus. Voin kopsata sen tähän yhtä hyvin.


Jauhaako Web 2.0 tyhjää säkkiä?

Keskiviikko, Huhtikuu 18, 2007 17.12 | Helge V. Keitel | Merkinnät, Digi, Media, Helge Keitel, Web 2.0, Trenditehdas

SAN FRANSISCO CALLING

San Franciscossa käynnistyi sunnuntaina 15.4.2007, ennakkoon kovasti kohistu ja digitaalisesta jäsentämisestä vastaavien ja sisältöjen sorvaamisesta leipänsä hankkivien keskuudessa odotettu Web 2.0. Expo lähti liikkeelle workshopien ja Ignite-session voimalla. Väkeä on pilvin pimein ja User Generated Content Self Made Pulblisher porukoille tarjotaan taas uusia työkaluja, ideoita, alustoja, ominaisuuksia ja ajanviete-
mahdollisuuksia.

Osallistujia 11 000

Olen seurannut tapahtumaa, lukenut blogeja, seurannut suoria videolähetyksiä ja yrittänyt hahmottaa uutuuksien merkitystä. Mietin mielessäni, miten Yahoon, Googlen, Microsoftin, mediakeisareiden ja mobiilifirmojen rahat riittävät kaikkien tarjolla olevien innovaattoreiden ostamiseen?

VANHAA PUUROA VAAHTERASIIRAPILLA

Tuntuu siltä, että tarjolla on vanhaa puuroa, jota on terästetty sokerilla ja siirapilla. Yritän kytkeä Expon tarjontaa suomalaiseen todellisuuteen. Web 2.0 on meillä jäänyt pienen piirin leikkikentäksi. Tarkastelen asiaa soveltajana, työkalujen testaajana. Tarvitsemmeko kaikkea sitä, mitä keksitään? Tuleeko luovasta taloudesta runsauden sarvi, joka tuottaa uutta, uutta, uutta, uutta, joka ei ehdi demoa ja testipenkkiä pidemmälle?

Web 2.0 on käsitteenä sopivan epämääräinen, joten sen alle mahtuu mtä vaan. Yleisellä tasolla Web 2.0:lla tarkoitetaan entistä helpompia ja interaktiivisempia internet sovelluksia. Blogit kuuluvat tähän joukkoon. En lähde luettelemaan Web 2.0 yrityksiä, en luokittelemaan kaikkia sovelluksia. Yritän miettiä, mitä hyötyä minulle olisi Twitteristä tai entistä interaktiivisemmista palveluista? Onko aikaa työkalupakin laajentamiseen? Miten paljon tulen käyttämään videota tulevaisuudessa? Tulenko julkaisemaan omia video-ohjelmia? Onko markkinoilla tilaa suomalaiselle miespuoliselle Rocketboomille? Ehkä, mutta en aio sotkeutua siihen.

GOOGLEN DOC, SPREADSHEET JA POWERPOINT

Google tuo nettipohjaisen Powerpointin Spreadsheet (Excel) ja New Document (Word) rinnalle. Nämä ovat merkittäviä työkaluja. Käytän Gmailia, useita Messaging alustoja, Skypeä, blogeja, kalentereita ja Wikeiä. Kirjoitan foorumeissa, julkaisen useita blogeja. Olen tuottanut Podcasteja. Käytän perinteistä Web 1.0 sovelluksia työhevosena tiedonsiirrossa. Testaan näitä, jotta voisime suositella asiakkaillemme järkeviä ja tehokkuutta lisääviä työkaluja.

PYHÄ YKSINKERTAISUUS KUNNIAAN

Suurin osa tarvitsee entistä vähemmän uutta. Monet peruskäyttäjät hyötyvät eniten vaihtoehtojen vähentämisestä. Web 2.0 konsolidoituminen odottanee nurkan takana. Bloggaajien määrä ei kasva entiseen vauhtiin. Hylättyjä blogeja on kohta enemmän kuin kesäkissoja koulujen alkamisen aikana.

Mitä mieltä olette? Mikä on Webin Next Big Thing? Nouseeko pyhä yksinkertaisuus kunniaan?


Ei kommentteja: